Ensikatsaus: Sakurasou no Pet na Kanojou

Aha! Selvisipä minne se Little Bustersissa säästetty raha meni. Sakurasou no Pet na Kanojou:hun se meni.

Sakurasou saa kyseenalaisen kunnian olla seksistisin anime mitä olen nähnyt sitten Manyuu Hikenchoun, enkä minä edes yleensä kiinnitä tällaisiin asioihin huomiota!

Kellekään ei varmaan tule yllätyksenä että anime on usein aika seksististä, tavalla tai toisella. Vähäpukeisia naisia on jatkuvasti pomppimassa ruudulla, mutten henkilökohtaisesti jaksa enää edes kiinnittää siihen mitään huomiota, saati loukkaantua siitä. Pinta on pintaa, ja seksismiä tässä suhteessa tapahtuu kummallekin sukupuolelle jatkuvasti, myös meillä täällä lännessä. Todellinen, iljettävä seksismi tapahtuu asennetasolla, ja Sakurasou edustaa juuri tätä kategoriaa. Sarjassa meillä on tyttö joka ei osaa itse tehdä yhtään mitään, aina pukeutumisesta lähtien. Tämä ei vielä itsessään ole mitenkään paha asia, mutta hahmo esitetään täysin miehestä, Soratasta, riippuvaisena. Kyllä, olen kuullut moe-sarjoista, ja niiden seksismi on ihan oma aiheensa, mutta jopa moe-sarjoissa tytöt esitetään yleensä edes joissain määrin itsenäisinä olentoina. Shiinan avuttomuus suorastaan fetisoidaan, ja sen on selvästi tarkoitus olla söpön sijasta lähinnä klihottavaa. Tällainen asenne on oikeasti naista alentavaa, ja tosi inhottavaa katsottavaa. Hitot siitä että sarjan opettajahahmon motivaatioksi esitetään lähinnä miehen löytäminen, tai siitä että asuntolatoveri vinkuaa seksiä jatkuvasti, Shiina se todellinen probleema on! Jos kykenet ummistamaan silmäsi sarjan seksismille, niin onneksi olkoon, olet minua paremmassa asemassa, mutta sokeakaan ei voi kieltää ongelman olemassaoloa.

Tämän pitäisi kait olla hauskaa mutta…

Ja ei, se että Shiina on tosi hyvä jossain (tässä tapauksessa piirtämään), ei neutralisoi avuttomuuden seksismiä, tai tee hahmosta sen itsenäisempää tai voimakkaampaa.

Puhhhh, Sakurasou on iljettävä, iljettävä sarja. Vaikka koko lemmikki -aspekti olisikin paremmin toteutettu, sarja olisi siitä huolimatta korkeintaan vain keskiverto romanssikomedia. Sorata on jälleen yhden luonteenpiirteen päähenkilö, samoin kaikki muut hahmot: Misaki on hyperaktiivinen, opettaja etsii sulhasta, Jin on playboy yms. yms. yms. Hohhoijaa, kuulostaako tutulta? Sen voin sentään myöntää, että vitsit, vaikkakin suurimmaksi osaksi ylireagointia ja karjumista, on hyvin esitetty, ja Soratan introspektio jakson puolivälin tienoilla oli hieno lisäys, jolla yritettiin tuoda edes vähän syvyyttä täysin kaksiulotteiseen hahmoon. Animaatiosta ja väripaletista sentään voin antaa propsit hyvällä omatunnolla. Animaatio on ihan nättiä, ja ironisesti paremman näköistä kuin Little Bustersissa, ja sarja jopa näyttää omanlaiseltaan. Runsas pastellivärien käyttö saa sarjan näyttämään jotenkin haalistuneelta.

Miksi, oi miksi Sakurasoun pitää näyttää näin nätiltä?

Harmillista että sarja on niin iljettävän seksistinen. Olisin mielellään voinut katsella muutaman jakson ihan pelkän visuaalisen ilmeen takia, mutta en  pysty pakottamaan itseäni katselemaan yhtään enempää tätä roskaa.

Ensikatsaus: Little Busters!

Key-animen arvostelu on aina siinä mielessä riskialttista että sanoitpa mitä tahansa, tulet välttämättä ja ehdottomasti päätymään Key-terroristien Listalle. No jaa, to boldly go…

Little Busters on teoksena jo reilusti yli viisi vuotta vanha tapaus. Sillä on maine, ja se maine on että se on kaikkien aikojen parhain visual novel. Samaa tietty sanotaan jokaisesta Keyn visual novelista, mutta Little Busters tuntuu nousevan listoilla melko yleisesti parhaaksi. Odotukset sarjaa kohtaan olivat odotetusti korkealla, ja 2chanin reaktioiden perusteella ainakin Japanin otakut olivat innoissaan. En oikein tiedä miksi, ellei pelkästään se saa ihmisiä haltioihinsa että se on Key-anime. Little Busters on todiste viimeistään siitä että se riittää.

Pikkukamut!

Okei okei, Little Bustersin eka jakso ei ollut huono, mutta se oli hyvin osoittava esimerkki siitä miten J.C Staff projektiin suhtautuu. Kyllä vaan, Little Bustersista on mahdoton puhua ilman että puhuisi J.C Staffista. En itse koe minkäänlaisia antipatioita kyseistä studiota kohtaan. He ovat tehneet olemassaolonsa aikana huikean määrän tosi hyvää animea, ja tuottavat edelleen vuosittain yleensä ainakin yhden sarjan josta pidän. He valmistavat surkeaa roskaa vuosittain, se on ihan totta, mutta en tiedä onko heidän track recordinsa loppujen lopuksi sen surkeampi kuin monella muullakaan studiolla. Asiaan. Ihmiset pelkäsivät etukäteen mitä Little Bustersille mahtaa tapahtua koska ruorissa on J.C Staff, jonka maine on kyseenalainen. En kyennyt etukäteen uskomaan että J.C Staffin annettaisiin kusta täysin näin isoa projektia. Työprosessia on varmasti pidetty tarkasti silmällä useammaltakin taholta, mutta samanaikaisesti on pakko myöntää että Little Busters on Key-animeksi kovin hajuton ja mauton. Ajattele mitä ajattelet Clannadista, pidä tai vihaa, mutta se on aika helkkarin erinomaisesti tehty. Ohjaus toimii, animaatio toimii, cinematografia toimii… Key-animet eivät ole minun juttuni, mutta pystyn arvostamaan niitä puhtaasti teknisellä tasolla, ja iso käsi tässä suhteessa on annettava Kyoto Animationille. Jälleen kerran, vihaa tai rakasta heidän töitään, he tekevät sitä mitä tekevät erinomaisesti. Ehkä juuri koska vertailukohteina on näin korkealaatuisia tekeleitä, Little Busters tuntuu laiskalta tekeleeltä. Animaatio on halvan oloista, ja kaukana Clannadista tai edes tämän syyskauden parhaimman näköisistä animeista. Ohjaus on perushyvää, muttei millään tavalla inspiroivaa. Tuntuu kuin ohjaajalla ei olisi mitään näkemystä, vaan vain tyytyy tekemään sen millä selviää helpoimmalla (kopioimalla visul novellia mahdollisimman tarkkaan?). Kuvakulmat ovat tylsän tavanomaisia, eikä väriskaalalla pyritä luomaan tunnelmaa samalla tavalla kuin vaikkapa KyoAnin Hyoukassa. Musiikin käyttökin oli kovin tylsää, ja suoraan sanottuna se kuulosti enemmän suoraan visual novellista ripatulta kuin varta vasten sarjaa varten sävelletyltä.

Oletan, ja tämä on puhtaasti oma veikkaukseni mutta luulen olevani oikeilla jäljillä, että Little Busters on J.C Staffille puhdas B-tiimin tuotos. Nimikkeellä on jo entisestään maine ja ostovoimaa olemassa, ja koska se on Key:n tekele, japanilaiset otakut ostavat sitä joka tapauksessa. Miksi siis nähdä vaivaa? Käyttämällä B-tiimiä ja vähemmän vaivaa säästetään rutkasti rahaa, jonka voi sitten puolestaan käyttää jonkin toisen tekeleen tekemiseen, jonka myyntimenestys ei ole varmaa. Tai jos oppia on otettu Adam Sandlerilta, pistetään säästyneet rahat omiin taskuihin.

Puhutaanpa nyt kuitenkin hieman itse sarjastakin. Kuten jo sanoin, ensimmäinen jakso ei missään nimessä ollut huono. Kyousuke, Masato ja Kengo ovat oikein hauskoja hahmoja. Olin aidosti yllättynyt että Key:n tekeleessä tarjoillaan näinkin paljon äijäenergiaa. Se ryhmän pakollinen, pippurinen punapääkin oli melkoisen hauska tapaus vaikka hahmotyyppinä onkin super-stereotyyppinen. Ainoastaan varsinainen protagonisti Riki, tuntui melkoisen tylsältä tapaukselta. Iso käsi on annettava sille että huumori on erinomaisen hienosti tehty. Vitsit ovat hyvin ajoitettuja, ja luottavat oikeasti aitoon vitsiin eivätkä pelkkään referenssiin tai siihen että puhutaan mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman kovaa. Erityisesti lopun kohtaus, jossa Rin yrittää värvätä uusia pelaajia baseball –tiimiin oli suorastaan hykerryttävä. Eittämättä koska kyseessä on Key-anime, huumori vaihtuu pikapuoliin tragediapornoon, mutta tällä hetkellä humoristisempaa lähestymistapaa on kiva seurata.

Behold my mighty Cat!

En tiedä jaksanko katselle Little Bustersia tämän enempää. Key:n tragediaporno, vaikkakin oikein hyvin tehtyä, ei ole minua varten, varsinkin kun parempaakin katsottavaa riittää. Sarjan omat meriitit vaikuttavat ihan riittäviltä, mutta on silti harmillista että J.C Staff päätti ruveta laiskaksi.

Ensikatsaus: Oniai

Sisko haluaa nussia veljeään. That’s the joke.

En tosiaan tiedä mitä kirjoittaisin tästä sontaläjästä. Tiesin etukäteen jo mihin olin nenääni työntämässä, mutta tein sen silti. En tiedä itsekään miksi. Unohdetaan hetkeksi japanilaisten ilmeinen fiksaatio insestiin, ja katsotaan sarjaa sen omilla ehdoilla. Noh, eipä tämä ole sen kovin mairitteleva arvio vaikka sarjaa katsoisi millä ehdoilla tahansa.

My thoughts exactly

Oniai on laiska. Äärimmäisen laiska. Se tuntuu hyvin kyynisesti tehdyltä sarjalta, jonka ainoa tarkoitus on saada otakut ostamaan oheistuotteita ja levyjä. Toki lähes kaikki anime on pohjimmiltaan tällaista, mutta Oniaista suorastaan kumpuaa silkka laiskuus ja yrittämisen puute. Se ei ole ecchikomedia jollaiseksi sitä voisi kuvitella, vaan se on oikeasti haaremisarja, vieläpä huonosti tehty sellainen. Insestiteema on enemmänkin vitsi kuin sarjan varsinainen painopiste. Ongelma on siinä, että se on kirjaimellisesti sarjan ainoa vitsi. Ei, oikeasti, jokaisen vitsin punchline on; ”Haluan maata kanssasi, enkä välitä vaikka olemme sisarukset!” No mutta, onhan meillä kivoja, hauskoja tyttöjä haaremissa joita seurata! Ei, ei ole. Jokainen haaremin tytöistä on jo satoja kertoja nähty, kaksiulotteinen, yhden luonteenpiirteen kävelevä pahvikuva. Meillä siskon lisäksi pirtsakka tyttö, letarginen tyttö ja sporttinen (isotissinen) tyttö, kuulostaako tutulta? Vaikka haaremigenre olisikin se ”oma juttu”, niin parempaa kamaa on tarjolla runsain mitoin. Oniai ei ole edes hyvin kirjoitettu, tai ohjattu, eikä siinä ole tippaakaan omaa ideaa. Oniai on vain tylsä.

Sarjan ainoa vitsi, joko naurattaa?

Jos jotain hyvää sanottavaa on pakko keksiä, niin Oniai ei kaiketi ollut niin karmea kuin olisin voinut odottaa, ehkä? Odotin jotain KissxSis:n kaltaista, avoimesti insestiä fetisoivaa pervoilusarjaa runsaalla määrällä tissiä ja persettä, mutta sarja onkin loppujen lopuksi hyvin kesy haaremisarja, jossa insesti on sarjan vitsi, ja yhden haaremitytön luonteenpiirre. Mitäänsanomattomuus on oikeastaan aina pahempaa kuin suoranainen huonous. Todellinen huonous jää mieleen ja riipii sielua vielä vuosia katsomisen jälkeen, mutta Oniain kaltainen mitättömyys vain unohtuu ja vaipuu unohdettuna historiaan. Jos välttämättä haluaa saada insestiannoksen, niin Japanissa on tuotettu (valitettavasti) paljon parempia aihepiiriä käsitteleviä sarjoja, ecchiä tai vakavammin otettavaa.

Ensikatsaus: Blast of Tempest

 

Koululaispoika Yoshino Takigawan elämä muuttuu täysin, kun eräänä päivänä hän kadonneen ystävänsä perheen haudalla vieraillessaan huomaa joutuneensa keskelle jotain ihan muuta kuin tavanomaista elämää. Taikavoimia käyttävä kultti yrittää herättää jotain ikävää henkiin, lihan raudaksi muuttava tauti aiheuttaa suurta tuhoa kaupungissa, ja Yoshinon sydäntä kalvaa edelleen tyttöystävän kuolema. Kun kadonnut ystävä yhtäkkiä palaa takaisin, hän julistaa aikovansa tuhota pahan kultin, apunaan saarelle hylätty, maailman voimakkain maagi.

Zetsuen no Tempest

From the New Worldin previkassa sanoin että siinä hoidettiin katsojan tutustuttaminen uuteen maailmaan varsin hyvin. Ei täydellisesti, ei optimaalisesti, mutta tarpeeksi hyvin niin, ettei alkuperäisteokseen tutustumaton ole jatkuvasti äimän käkenä. Blast of Tempest edustaa tismalleen vastakkaista koulukuntaa. Katsoja heitetään tarinaan, joka hyppelee jatkuvasti paikasta ja ajanjaksosta toiseen, jonka vuoksi tapahtumista tai ajankulusta on mahdoton saada kunnollista otetta. Ensin ollaan autiosaarella, sitten yhtäkkiä koulussa, sitten seistään haudalla ja seuraavaksi taas haudalla mutta ilmeisesti paljon myöhemmin? Narratiivi on suurimman osan jaksoa yhtä sekamelskaa josta ei saa mitään irti ellei tunne alkuperäisteosta, ja tämän seurauksena tapahtumista ja hahmoista on hankala välittää paskaakaan kun takaraivossa jyskyttää jatkuvasti ajatuksia kuten: ”Mitä hittoa oikein tapahtuu? Missä mennään?” Onneksi sentään jakson loppupuoli rauhoittuu huomattavasti, ja katsojalle vaivaudutaan jopa vähän selittämään mistä oikein on kyse.

Juonipuolella ensimmäinen jakso lähinnä asettelee panoksia piippuun: Ilkeä kultti aikoo tuhota maailman kutsumalla esiin jotain joka voi tuhota vaikka koko maailman, mutta on yksi henkilö joka voi estää sen. Premissi ei ole mitenkään omaperäinen, mutta ei sen tarvitsekaan olla shounen –sarjassa. Tärkeämpää on se mitä premissillä tullaan tekemään myöhemmin, ja että se toteutetaan hyvin. Kaikki hyvät tarinat perustuvat sille että premissi osataan toteuttaa hyvin. Kukaan ei varmaan ole väittämässä että FMA olisi mikään omaperäisyyden huipentuma, mutta sinällään yksinkertaisesta premissistä saatiin irti vaikka mitä.

Päähahmomme (miinus Hakaze)

Hahmopuolella saadaan kivasti esiteltyä päähahmokaarti. Hakaze jää täysin tyhjäksi hahmoksi vailla oikeastaan minkäänlaista persoonallisuutta (jään odottamaan onko hahmolla loppujen lopuksi mitään muuta merkitystä kuin toimia kertojana katsojalle), mutta muiden hahmojen kohdalla onnistutaan paremmin. Katsojan asemassa oleva, asioista tietämätön, Yoshino Takigawa on hieman kliinisen tuntuinen, puhtoinen päähahmopoika, jota tuntuu ajavan lähinnä aiemmin kuolleen tyttöystävän kaipaus. Kiintoisasti vaikka Yoshino on katsojan alter ego, ainakaan openingin perusteella hän ei vaikuttaisi olevan sarjan varsinainen päähahmo. Todellinen keskushenkilö vaikuttaisi olevan Yoshinon kaveri Mahiro Fuwa, joka on opiskellut maagiksi puhtaasti omien tavoitteidensa edistämisen vuoksi, ja suorastaan kihisee kostonhimoa ja angstia perheensä murhaajia kohtaan. Luulen että tästä juonilangasta tullaan vielä kuulemaan paljon lisää myöhemmin. Voisin kuvitella että Yoshino ja Mahiro ovat parivaljakko joka täydentää toisiaan vähän samaan tapaan kuin FMA:n veljekset täydentävät toisiaan: Yoshino vaikuttaisi olevan rauhallisempi ja laskelmallisempi, kun taas Mahiro tuntuisi olevan kuumapäisempi ja enemmän tavoitteidensa ajama kuin varsinaisesti hyvää tarkoittava.

Animaatioltaan Tempest edustaa taattua Bones –laatua. Budjettia ei ole säästelty liikkeen kuvaamisessa , ja hahmodesign on miellyttävän yksityiskohtaista, olkoonkin että melko geneerisen näköistä. Erityismaininta pitää antaa jakson taistelukohtaukselle. Se on todella nätisti animoitu, ja erinomaisesti koreografioitu. Liike on sulavaa ja nättiä. Katsoja pysyy jatkuvasti selvillä siitä mitä kohtauksessa tapahtuu, eikä oikoteitä, kuten vaikkapa still-kuvia, ole käytetty. Tämä ei sinällään tule yllätyksenä, sillä Masahiro Andou ohjasi viitisen vuotta takaperin varsin erinomaisen toimintaleffan Sword of the Stranger, jonka parasta antia olivat juuri leuat loksauttavat miekkataistelukohtaukset. Hauska nähdä, ettei Andou ole menettänyt otettaan.

Ensimmäisen jakson taistelu on todellista karkkia silmälle

Blast of Tempestissä on potentiaalia. Visuaalisesti se huokuu laatua, ja juoni, vaikkakin hyvin tavanomainen, vaikuttaa kohtuullisen kiinnostavalta, mutta huono tarinankerronta rampauttaa hyvänkin sarjan vaikka juoni olisi kuinka kiinnostava. Toivottavasti turha kikkailu narratiivin kanssa unohdetaan seuraavissa jaksoissa ja pysytään lineaarisemmassa kerronnassa.

Ensikatsaus: From the New World

Pahoittelut pitkästä hiljaiselosta, mutta en saanut henkilökohtaisista syistä kesällä katseltua juuri mitään, saatika kirjoitettua, eikä asiaa auttanut ettei kesällä ilmestynyt yhtään mitään mikä olisi ollut katsomisen arvoista. No, saatoin ehkä katsoa Muv Luvia ja Sword Art Onlineä sen verran että niistä saisi jotain jutunjuurta aikaan, mutta niistä kirjoittaminen tuntuu näin jälkikäteen jotenkin tuskalliselta. Ehkä vielä vielä joskus kirjoitain jutun jossa lyttään nuo kummatkin sontaläjät lyttyyn. Mutta tälle erää, paljon tuoreempaa kamaa.

Saki Watanabe ystävineen elää ulospäin rauhallisen oloisessa pienessä ruraali-kylässä, jossa väestö tuntuisi koostuvan yksinomaan psyykkisiä voimia omaavista ihmisistä. Ilmeisesti 1000 vuotta sitten psyykkisiä voimia omaavat ihmiset nousivat kapinoimaan(?) meitä ”taviksia” vastaan, ja lopputuloksena ensimmäisenä mainittu osapuoli tuntuu säilyttäneen paikkansa maailmassa. Elämä kylässä sujuu koulua käydessä ja psyykkisiä voimia harjoittaessa, vailla sen kummempia huolia kuin että koulukaverien voimat heräsivät ennen Sakia. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kylässä tapahtuu asioita jotka pidetään visusti kannen alle lapsilta piilossa, eikä todellisuus olekaan ihan sitä miltä näyttää.

Saki Watanabe

Yleensä siinä vaiheessa kun kuulen jonkin perustuvan light novel -sarjaan, mielenkiintoni sitä kohtaan laskee noin kymmenen pisteen verran. Light novel –adaptaation pystyy yleensä bongaamaan helposti ensimmäisen jakson perusteella, eikä mitenkään positiivisessa mielessä. Mutta mutta, From the New World ei vaihteen vuoksi perustukaan light novelliin vaan ihan ihka aitoon romaaniin. Ehkä kaikki toivo ei siten olekaan hukkaan heitettyä?

Okei, From the New Worldin ensimmäisestä jaksosta näkee heti alkuminuuteilta asti että se perustuu kirjaan, vaikkakin oikeaan sellaiseen. Noin ensimmäiset seitsemän minuuttia sijoittuvat aikaan jälkeen sarjan alun tapahtumien (pari-kolme ensimmäistä jaksoa?), mikä aiheuttaa helposti katsojassa pientä sekaannusta, varsinkin kun narratiivi vaihtelee useiden eri ajanjaksojen välillä saman jakson sisällä. Sen sijaan toisin kuin keskiverrossa light novellissa, tarinaa ei edes yritetä aloittaa in medias res, josta vain alkuperäisteokseen jo tutustuneet ymmärtävät yhtään mitään (Horizon, katson juuri sinua!). Erilaista termistöä ei heitellä ilmoille olettaen, että katsoja ymmärtää sen luonnostaan, vaan uudet katsojat esitellään hienovaraisesti niille ehdoille joilla sarjan maailma toimii. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta hävyttömän moni, varsinkin light novelliin perustuva sarja unohtaa tällaiset perusasiat ihan kokonaan. Ehkä nyyppäohjaaja Masashi Ishihamalla on jonkinlainen elokuvakoulutus taustalla, ja hän ymmärtää elokuvaohjaamisen päälle. Tai ehkä ukkonen vain iski tällä kertaa kahdesti samaan paikkaan, kuka tietää.

Koko ensimmäinen jakso oikeastaan on yksi pitkä pätkä tunnelmallista animaatiota ja mysteerejä. Mitään juonentapaista ei ensimmäisestä jaksosta ole vielä havaittavissa, vaikka erilaisia juonielementtejä ja vihjauksia jostain suuremmasta heitelläänkin ilmoille. Samoin hahmot jäävät hyvin ohuiksi stereotyypeiksi vailla mitään hahmonkehitystä. Eipä siinä, vain hyvin harvoin ensimmäisessä jaksossa animehahmot saavat yleensä minkäänlaista kehitystä osakseen. Se tapahtuu yleensä vasta myöhemmin. Mysteerit pitävät sarjaa pystyssä tällä hetkellä yksinään, ja ne ovat kiinnostavia mysteerejä, ja maailmassa tuntuu olevan pinnan alla tekeillä jotain hyvin synkkää, mutta toivon että seuraavien jaksojen aikana mukaan saadaan ihan oikea juoni ja hahmonkehitystä.

Tunnelma on parhaimmillaan todella hyytävä

Olisin huono ihminen ellen tulisi maininneeksi sarjan visuaalista ilmettä. Se on nimittäin todella komea. Animaatio on sulavaa ja nättiä, ja synkkä värimaailma korostaa painostavaa tunnelmaa. Musiikin suhteen olisin toivonut hienovaraisempaa otetta. Tällä hetkellä musiikki korostaa painostavuutta ehkä liikakin niin, että katsojaa pidetään hermostuneena jatkuvan, pahaenteisen musiikin avulla sen sijaan että itse kohtauksen tunnelma ja visuaalisuus vaikuttaisivat katsojan näkemykseen siitä minkä kuuluisi olla pelottavaa ja ahdistavaa. Jos kissanhahmoisen otuksen näkeminen on huono enne, ja päähahmo sattuu sellaisen näkemään, niin en kaipaa musiikkia hinkkaamaan tätä sanottavaa naamaani vasten. Pelkän tapahtuman pitäisi riittää.

Taide on paikoin myös todella omanlaisensa näköistä

Jään mielenkiinnolla odottamaan pystyykö sarja ylläpitämään korkeaa animaatiotasoaan, ja hienoa tunnelmaa. Juonesta tai hahmoista on mahdotonta sanoa vielä tässä vaiheessa mitään  niiden puutteen takia, mutta ehkä seuraavassa jaksossa saadaan jo jotain konkreettista näiltäkin osin..

Ensikatsaus: Muv-Luv Alternative: Total Eclipse

Muv-Luv ei ole niin huono kuin oletin sen olevan. Siinä, sanoinpas!

Hyvä on, hyvä on, joudun tarkentamaan. Ensimmäinen jakso ei ollut hyvä, en voi sanoa niin hyvällä omatunnolla, mutta verrattuna siihen mitä odotin, olin oikeastaan jopa hieman positiivisesti yllättynyt. Odotin saavani tissejä, ihonmyötäisiä pukuja ja aseita, ja sain kyllä sitä mitä odotin, mutta pohjalla vaikutti olevan varsin synkkä, jopa kiinnostava tarina epätoivoiseksi käyneestä sodasta avaruuden muukalaisia vastaan. Varsinkin jakson viimeiset viisi minuuttia kaappasivat hyvin jo melkein hävityn sodan tunnelman ja ahdistavuuden.

Vaikka itse sarjan idea ja maailma ovat ihan kiinnostavia, jakson toteutus yrittää tehdä kaikkensa ajaakseen katsojan pois. Narratiivi hyppelee jatkuvasti kuukausia, jopa vuosia eteenpäin niin, ettei mistään ehdi saamaan mitään otetta. Heti kun olettaa sarjan alkavan keskittyä hahmojen kehittämiseen jossain tietyssä tilanteessa, hypätäänkin ajassa puoli vuotta eteenpäin niin että koko kehittäminen pitää aloittaa taas alusta. Oi, anteeksi. Paremminkin voisi kysyä: Mikä vitun hahmokehitys? Ensimmäisessä jaksossa kerrotaan tasan tarkkaan päähenkilön (?) nimi, ja että hän tulee kuuluisasta perheestä, ja siinä se. Hahmoon saadaan hädin tuskin edes paperinohutta persoonallisuutta aikaiseksi, minkä vuoksi on hankala välittää yhtään siitä mitä hahmolle tapahtuu. Vielä pahempi esimerkki surkeasta hahmokehityksestä ensimmäisestä jaksosta on silmälasipäinen tyttö (jonka nimeä ei voi muistaa) jonka poikaystävän ilmoitetaan jakson aikana kuolleen ykskaks, ja katsojan pitäisi kait olla tosi surullinen poikaystävän kuoleman johdosta, tai tytön puolesta. Siis poikaystävän, jota näytetään tasan tarkkaan parin sekunnin ajan valokuvassa. Just. Hei Satelight, ei käynyt sitten mielessä että hahmoa voisi edes yrittää vähän kehittää että siitä voisi sitten välittääkin? Eikö? Eikö yhtään?

Ei yhtään Gunbuster homage, vannon!

Huonon hahmokehityksen voisi ehkä antaa vielä anteeksi jos muu sisältö olisi skarppia kamaa, mutta kun ei ole. Sarjan maailma vaikuttaa sinällään varsin mielenkiintoiselta, mutta ainakaan ensimmäisen jakson perusteella siitäkään ei saa yhtään mitään otetta. Ainoat pilotit ovat tyttöjä koska miksi? Japanissa on shogun syystä että? Avaruusmatka kuuhun tapahtuikin vuonna 1967 syystä häh? Nämä jutut kaiketi ovat selvää kauraa visual novelien lukijoille, mutta mikäli näitä, ja monia muita juttuja, ei animessa vaivauduta lainkaan sen paremmin selventämään, niin käsikirjoituskin on onnistuttu kusemaan täydellisesti vaille mitään toivoa pelastuksesta.

Herkullisia bodysuitteja

Voisin myös raivota siitä miten hahmodesign on tylsää ja kamerakulmat etupäässä puhuvia päitä, mutta nämä ovat niiden suurien virheiden valossa varsin pieniä kosmeettisia vikoja. Ei niin että olisin Total Eclipseltä suuria odottanutkaan, mutta on harmillista että koko muu jakso on niin huono, kun viimeiset viisi minuuttia ovat hyvin tunnelmallista ja lupaavaa kamaa. Jos koko jakso olisi yhtä huono kuin muut ¾ niin ei onkelmaa: Koko roska roskakoriin, unohdusvaihde päälle ja avot. Nyt joudun katsomaan vielä toisen jakson ennen lopullista tuomiota.

 

Ensikatsaus: Kokoro Connect

Kesäkauden esikatsauksessa taisin todeta että odotan Kokoro Connectia varoisen kiinnostuneesti. Bee trainin poruka läsnäolo ei lupaa hyvää, mutta ehkä sarjan konseptin epätavallisuus riittää peittämään alleen mahdolliset perseilyt. Mutta mutta… Jos on olemassa tapa, jolla tuhota mielenkiinto jotain kohtaan nopeammin kuin ehdit sanoa ”moeblob”, niin se on aloittaa sarja samalla tavalla kuin Kokoro Connect aloittaa.

Ei näin!

Kiitos, Kokoro Connect! Kiitos että onnistuit tuhoamaan kaikki odotukseni ja toiveeni noin kahdessakymmenessä sekunnissa. Tämä taitaa olla jonkinsortin ennätys.

No mutta, olenpa minä epäluuloinen kun tuomitsen jotain alle puolen minuutin perusteella. Totta, mutta hitto soikoon, luulisi että kaikkein paksukalloisinkin animeohjaaja tajuaisi että tämä nimenomainen klise on niin loppuunkaluttu ettei karaakaan ole enää jäljellä!.Jos jonkun mielestä tämä on oikeasti oikea tapa aloittaa jakso tänä päivänä, niin ikävä kyllä joudun ilmoittamaan että hän on idiootti ja joutuu helvettiin valehtelusta tai väärän todistuksen antamisesta. Jos ohjaaja on hyvä, hän saa kliseisestäkin materiaalista jotain pätevää aikaan, jos epäilette niin katsokaa vaikka Sankareaa. Näin siis voisi olla, mutta pahaksi onneksi Shinya Kawamo on kaikkea muuta kuin hyvä ohjaaja.

Hyvä on, hyvä on! Myönnän, jakso paranee loppui kohden. Tai no, ainakin osittain. Päähenkilöpoika on stereotyyppisen tylsä tapaus, mutta naishahmot sen sijaan tuntuvat paljon mielekkäämmiltä ainakin alun perusteella. Kun päähenkiköpoika sanoo jotain perverssiä reaktio ei ole ”xxx-san wa ecchi desu!”, vaan koko jutusta väännetään vitsi. Näetkö, Japani, tämä on oikeaa huumoria, tämä on oikea vitsi! Äsken kuvattu reaktio on klisee jonka pitää kuolla pois maailmaa rumentamasta.

(Geneerinen) hahmokaarti

Tylsän päähenkilön lisäksi ensimmäistä jaksoa vaivasi todella blatantti ohjaus. Ei niin että olisin Bee Trainin porukalta parempaa odottanutkaan, mutta ohjaus on silti kaamean tylsää. Ekspositio hoidetaan päähenkilön kautta kertomalla, kun sen voisi ihan hyvin hoitaa visuaalisesti, tiedättehän, visuaalisessa mediassa. Kamerakulmatkin ovat tylsän tavanomaisia, eikä koko jaksossa näy minkäänlaista visiota missään. Animaatiobudjettikin lienee ollut hyvin rajoitettu, sillä vaikka sarja näyttää ulkoisesti K-Onilta, samanlaista sulavuutta sarjassa ei missään nimessä ole.

Yleensä ensimmäisen tällaisen jakson jälkeen tiputtaisin.sarjan armotta, mutta semi-kiinnostava konsepti, ja se fakta että eka jakso oli vain 11 minuutin mittainen, saa ainakin minut tarkistamaan vielä toisen jakson ennen lopullista kuoliniskua. En todellakaan odottanut sarjalta liikoja, enkä liikoja saanutkaan. Tylsää peruskauraa. Ei jatkoon.